• Sirkus-kuvassa on läheltä kuvattuna kolme oppilasta, kahdella punainen ja yhdellä vihreä esiintymishattu päässään.

Norssissa järjestetään laadukasta perusasteen ja lukion opetustyötä, opettajankoulutuksen ohjattua harjoittelua sekä tutkimus- ja kehitystyötä.

Punainen tausta
Sirkus-kuvassa on neljä tyttöä poseeraamassa hymyillen ja vanteen sisältä kurkiestaen.

Sirkustaidepainotus

Tampereen yliopiston normaalikoulu, perusaste

Tampereen yliopiston normaalikoulussa on sirkustaidepainotus 7.-9. luokilla. Oppilas voi hakea sirkustaiteen painotukseen 6. luokan keväällä.

Tampereen yliopiston normaalikoulussa on sirkustaidepainotus 7.-9. luokilla. Oppilas voi hakea sirkustaiteen painotukseen 6. luokan keväällä.

Uuden oppimisesta syntyy riemu! Sirkustaidepainotuksessa on mahdollisuus kokeilla ja oppia monipuolisesti eri sirkuslajeja ja vahvistaa omia yhdessä työskentelyn taitoja. Sirkusopintoihin sisältyy myös esiintymiskokeiluja. Opetus toteutetaan yhteistyössä Sorin Sirkuksen kanssa, Sorin Sirkuksen virikkeellisiä ja inspiroivia tiloja ja välineitä käyttäen.

Sirkustaidepainotukseen valitaan soveltuvuuskokeen perusteella 16-24 oppilasta. Koe koostuu mm. toiminnallisista tehtävistä. Maksimissaan 1 lisäpisteen voi saada liikunnan, suomen kielen ja englannin arvosanojen perusteella. Aiempaa sirkusharrastuneisuutta ei tarvitse olla, into oppia riittää.

Sirkustaidepainotuksessa opiskelu tarkoittaa, että sirkusta on 2 tuntia joka viikko koko yläkoulun ajan. Sirkustaidepainotus luetaan yhdeksi valinnaisaineeksi, jolloin se vaikuttaa oppilaan muiden valinnaisaineiden määrään.  Lisäksi 7.-luokalla on yhden jakson mittainen sirkuksen starttikurssi, jossa myös liikuntatunnit toteutetaan yhteistyössä Sorin Sirkuksen kanssa.

Sirkustaidepainotuksen opetussuunnitelmaan voi tutustua tästä:

Sirkustaidepainotuksen opetussuunnitelma (pdf)

Sirkusopintoihin sisältyy myös esiintymiskokeiluja. Opinnot antavat oppilaille sirkustaitojen lisäksi valmiuksia toimia ryhmän jäsenenä.

Sirkustaiteen painotusasioihin liittyviin kysymyksiin vastaavat 7-9 luokkien rehtori Jussi Karjalainen (050 577 3513 jussi.karjalainen@tuni.fi) ja sirkuskoordinaattori Veera Hakala (veera.hakala@tuni.fi).


Hakeminen sirkusluokalle

Sirkuspainotukseen hakemisesta ohjeet löytyvät sivulla Hakeutuminen Normaalikouluun.

Kuvassa on neljä oppilasta pöydän ääressä koulun aulassa välitunnilla. Taustalla on suuri ikkuna, josta näkyy talvinen metsikkö.
Neljä tyttöä tekevät sirkus-harjoituksia ja ovat asettumassa pyramidi-muodostelmaan.
Kuvassa yläkoulun ruotsin tunnilla miesopettaja on luokan edessä tietokoneellaan ja takaa päin kuvatut oppilaat seuraavat opetusta.
Kuvassa kuvataiteen tunnilta on oppilaita pöydän ääressä siveltimillä maalaamassa. Esiliinat on puettu päälle suojaamaan omia vaatteita.