• Kuvassa kaksi miestä istuvat vierekkäin ja oppikirjat ovat auki pöydällä, kun lehtori Juha Järvinen on ohjaamassa opiskelijaa.

Norssissa järjestetään laadukasta perusasteen ja lukion opetustyötä, opettajankoulutuksen ohjattua harjoittelua sekä tutkimus- ja kehitystyötä.

Punainen tausta
Kuvassa on ylhäältä otettu kuva yläkoulun oppilaista, jotaka juttelevat toisilleen pienissä ryhmissä reput selässään.
Kuvassa kuvataiteen tunnilta on oppilaita pöydän ääressä aloittelemassa rakentelutehtävää.

PEDA4 Perusharjoittelu 6 op

Opetussuunnitelma, Opetusohjelma

Yleiskuvaus

Perusharjoittelussa luodaan valmiuksia opetuksen suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin.

Osaamistavoitteet

Opiskelija
– tiedostaa omia käsityksiään ihmisestä, tiedosta, oppimisesta ja opetuksesta ja ymmärtää niiden vaikutuksen opetukseen
– ymmärtää kehittymishalun tärkeyden osana opettajuutta
– ymmärtää, että opetussuunnitelma on opetuksen lähtökohtana
– osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida opetusta
– osaa käyttää tarkoituksenmukaisia työtapoja ja oppimateriaaleja opetuksessa ja ymmärtää opetuksen järjestämiseen liittyviä turvallisuusnäkökulmia
– osaa havainnoida heterogeenisia opetusryhmiä ja ymmärtää heterogeenisuuden vaikuttavan opetuksen suunnitteluun ja toteutukseen
– osaa arvioida omaa ja toisten opetusta sekä osaa antaa ja hyödyntää palautetta
– osaa toimia rakentavasti yhteistyössä
– tuntee opettajan yleiset oikeudet, velvollisuudet ja vastuut

Sisältö

Opintojaksolla suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan opetusta yhteistyössä ohjaavan opettajan sekä muiden opetusharjoittelijoiden kanssa. Jaksossa tutustutaan ohjatusti erilaisiin aineenopettajan työhön kuuluviin tehtäviin ja perehdytään opetus- ja koulutushallinnon perusteisiin, opettajan yleisiin oikeuksiin, velvollisuuksiin ja vastuisiin.

Toteutustavat (vrt. opetussuunnitelma)

Luento-opetus 10 t: Opetus- ja koulutushallinto 10 t.
Pienryhmäopetus 15 t: Ryhmänohjaukset 15 t. Järjestetään oppiainekohtaisesti sekä osin yhteisesti kaikkien aineiden opiskelijoille.
Harjoitukset 50 t: Harjoitustunnit 15 t, opetuksen seuranta 30 t, vertaisoppiminen 5 t.
Itsenäinen työskentely 87 t: Harjoitustuntien suunnittelu, ohjaus ja palautteet 70 t. Kirjallisuuteen tutustuminen ja opetus- ja koulutushallinnon tentti 17 t.
Tarkemmat sisällöt ja käytänteet kuvataan harjoittelusuunnitelmassa ja -oppaassa.

Arviointi

Hyväksytty/hylätty.
Itsearviointi ja oppilaitoksen palaute harjoittelusta. Opetusharjoittelua on täydennettävä, mikäli tavoitteita ei ole saavutettu tai harjoittelujaksoon kuuluvat tehtävät on tehty puutteellisesti.

Toteutus Tampereen yliopiston normaalikoulussa 2018–2019

  • harjoitustunnit (15 x 45 min harjoitustuntia)
  • opetuksen seuranta (28 x 45 min oppituntia)
  • vertaisoppiminen
    • osallistuminen yhteisiin suunnittelu- ja/tai palautekeskusteluihin
    • omien opetus- ja oppimiskokemusten analysointi vertaisryhmässä
  • ryhmänohjaukset
    • kaikille yhteiset ryhmänohjaukset
    • ainekohtaiset ryhmänohjaukset
    • opintojakson loppukeskustelu ja itsearviointiraportin laatiminen
  • luento-opetus
    • opetus- ja koulutushallinto
  • muut tehtävät ja itsenäinen työskentely
    • harjoitustuntien suunnittelu, ohjaus ja palautteet
    • kirjallisuuteen tutustuminen ja opetus- ja koulutushallinnon tentti

Rehtoria avustavat opettajat tiedottavat käytänteistä opintojakson alussa. Tarkentavaa lisätietoa opintojakson eri osioiden laajuuksista, sisältöjen muodoista sekä ainekohtaisista ryhmänohjauksista jaetaan aineryhmissä.


Kuvassa on neljä oppilasta pöydän ääressä koulun aulassa välitunnilla. Taustalla on suuri ikkuna, josta näkyy talvinen metsikkö.
Kuvassa on poika pelaamassa pingistä koulun aulassa välitunnilla.
Kuvassa on joukko oppilaita koulun aulassa välitunnilla. Istuvien oppilaiden taustalla on oppilaiden tekemä suuri puuta kuvaava taideteos.
Kuvassa kuvataiteen tunnilta on oppilaita pöydän ääressä aloittelemassa rakentelutehtävää.