Punainen neliö

Nekalan koulun sisäilmatiedote 02/18

NEKALAN KOULUTALON VÄISTÖTILA-ASIAT ETENEVÄT
Nekalan koulutalon sisäilmastotyöryhmä kokoontui 8.2.2018.

Osa nyt Nekalan koulutalossa (Lounaantie 2) toimivista luokista siirtyy Kuokkamaantiellä sijaitsevaan koulurakennukseen elokuussa heti seuraavan lukuvuoden alkaessa. Elokuussa siirtyvät luokat tarkentuvat kevään aikana. Kaikki kotiluokat siirtyvät Kuokkamaantielle rakennettaviin siirtokelpoisiin väistötiloihin tämän hetkisen tiedon mukaan syysloman 2018 aikana, kun tilat valmistuvat. Neuvottelut väistötilatoimittajien ja Tampereen yliopiston välillä ovat käynnissä. Esikoulun, kirjaston ja hammashoitolan toiminta jatkuu Nekalan koulutalossa. Kirjaston tiloissa tarkistetaan viemäriputkien tiivistyskorjausten toimivuus tiloissa havaitun viemärin hajun poistamiseksi.
Esikoulun toiminta siirtyy myöhemmin Nekala-Viinikan päiväkodille rakennettaviin väistötiloihin niiden valmistuttua. Päiväkodin väistötilat rakennetaan Nekalan koulutalon pihaan, ja tietoa niiden aikataulusta saadaan myöhemmin. Etenemisestä ja aikataulusta tiedotetaan henkilökuntaa ja huoltajia, kun tietoa on saatavilla.

Koulun tiloissa voidaan tämänhetkisen tiedon perusteella jatkaa toimintaa toistaiseksi. Tilannetta seurataan.

Mikäli mahdollisesti sisäilmasto-ongelmaan viittaavaa oireilua esiintyy, kaikkien organisaatioiden henkilökuntaa suositellaan olemaan yhteydessä omaan työterveyslääkäriin tai -hoitajaan. Tiedon kokoamiseksi oireilusta pyydetään laittamaan viestiä työterveyshoitajalle (raija.silvonen@pirte.fi) myös tapauksissa, jotka eivät vaadi sairauslomaa. Lasten huoltajia pyydetään ottamaan tarvittaessa yhteyttä lapsen omaan lääkäriin, koululle ja kouluterveydenhoitajalle, jotta mahdolliseen oireiluun voidaan tarvittaessa reagoida.

Lisätiedot

Mahdolliset kysymykset pyydetään välittämään sisäilmastotyöryhmän puheenjohtajalle, isännöitsijä Riikka Lähdetniemelle (riikka.lahdetniemi@tampere.fi, 040 635 1393), joka tuo kysymykset sisäilmastotyöryhmän käsiteltäväksi.

Sisäilmastotyöryhmä kokoontuu seuraavaksi 8.5.2018.

Lataa koko tiedote (pdf)