Punainen neliö

Nälkäpäiväkeräys 23.-24.9.

Koulussamme järjestetään Nälkäpäivä-keräys Punaisen Ristin katastrofirahaston hyväksi. Yläkoulun oppilaskunta hoitaa keräyksen luokissa torstaina ja perjantaina 23. – 24.9.2021.
Katastrofirahaston avulla Punainen Risti voi auttaa erittäin nopeasti siellä, missä avun tarve kulloinkin on suurin. Tänä vuonna apua tarvitsevat esimerkiksi rajuissa taifuuneissa kotinsa menettäneet ihmiset Filippiineillä.

Punainen neliö

Vanhempainyhdistyksen vuosikokous 21.9.

Tampereen Normaalikoulun vanhempainyhdistyksen vuosikokous järjestetään tiistaina 21.9. klo 17.30.
Kokous pidetään Norssin auditoriossa H-siivessä, käynti Kuokkamaantien puolelta taksitolpan kohdalta.

Punainen neliö

12–15 -vuotiaiden koronarokotukset

Tampereella 12-15 -vuotiaiden perusopetuksen oppilaiden koronarokotukset toteutetaan pääosin kouluilla. Rokotukset käynnistyvät 16.8.2021 alkavalla viikolla. Myös Tampereella koulua käyvällä 12–15 -vuotiaalla ulkopaikkakuntalaisella on mahdollisuus saada rokote koulunsa kautta. Osa ikäryhmästä on saanut rokotteen jo aiemmin riskiryhmään kuulumisen vuoksi. Rokotteen jo saaneet saavat tehosterokotteensa aiemmin tehdyn suunnitelman mukaisesti…

Punainen neliö

Koulutyöhön palaaminen – rehtorin tiedote 6.8.2021

Palaamme ensi viikolla koulutyöhön, mikä aloitetaan lähiopetuksessa. Kaikki kevään koronarajoitukset ja -ohjeet ovat edelleen voimassa ja vallitsevasta tilanteesta johtuen meidän jokaisen on nyt oltava hygieniaohjeiden ja maskisuositusten kanssa erityisen huolellisia. Koulu jakaa edelleen maskit kaikille 12 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille oppilaille ja opiskelijoille sekä varmistaa käsidesien saatavuuden. Siivousta pidetään myös tehostetulla tasolla ja desinfiointipyyhkeitä käytetään aktiivisesti eri oppiaineiden välineiden puhdistukseen…

Punainen neliö

Normaalikoulun vuosikertomus 2020-2021

Perinteiseen tapaan toukokuun lopussa julkaistiin vuosikertomus kuluneesta lukuvuodesta. Julkaisussa on rehtoreiden ja opettajien kirjaamia asioita sekä kuvia vuoden varrelta.

Punainen neliö

Kesäinfo Norssin ysiluokkalaisille

Kesäinfo Norssin yseille
Survival kit -julkaisuun on koottu Norssin yseille tietoa yhteishausta, tärkeistä päivämääristä, opiskelupaikan vastaanotosta ym.

Punainen neliö

Vanhempainyhdistyksen kevättervehdys

Keväinen tervehdys jokaisen norssilaisen kotiin 
Vanhempien läsnäolo koulussa on tärkeää. Yhdessä vanhemmat voivat osallistua koulun kehittämiseen ja arkeen. Vanhempaintoiminta onkin vapaaehtoistyötä parhaimmillaan! Meillä Tampereen normaalikoulun vanhemmat ry:ssä tavoitteena onkin saada jokainen norssilainen perhe mukaan jäseneksi yhdistykseen, koska yhdessä olemme enemmän!. Pienellä, talouskohtaisella, 10 euron liittymismaksulla tuet vanhempainyhdistyksen toimintaa. Mitä me teemme ja missä me näymme…

Punainen neliö

Katsaus OPH:n oppimisympäristöhankkeisiin

Digataan digiä! Katsaus oppimisympäristöhankkeisiin 2019–2020
 

Julkaisu esittelee Opetushallituksen vuosina 2018–2019 rahoittamien perusopetuksen ja lukion oppimisympäristöhankkeiden kehittämistyötä ja tuloksia muutamien hanke-esimerkkien avulla.

Julkaisussa (s. 10 alkaen) on mukana Tampereen Norssilta KAKS10 56 -oppimisympäristö ja FCLab Tampere (FCLab.fi).

Tutustu OPH:n tuoreeseen Digataan digiä-julkaisuun verkossa:
https://issuu.com/oph_digi/docs/digataan_digia

 

Punainen neliö

Haku Norssin lukioon auki 23.2.-7.4.2021

Norssin ykkösasiana on oppiminen

Norssi on Tampereen yliopiston koulu. Keskikokoinen, noin 270 opiskelijan lukio luo turvallisen opiskeluilmapiirin. Opiskelijan kohtaaminen ja ohjaaminen ainutkertaisena yksilönä on kunnia-asiamme. Valmistamme opiskelijoitamme maailmaan, jossa asenne ja kyky oppia ratkaisevat. Pidämme tärkeänä elinikäisen oppimisen valmiuksia, kattavaa yleissivistystä sekä oman yksilöllisen opiskelupolun rakentamista. Ohjaamme opiskelijoita vastuullisuuteen sekä opinnoissaan että kestävän kehityksen näkökulmasta. Norssissa voit laajentaa opinto-ohjelmaasi tavoitteidesi mukaisesti myös korkeakouluopintojen puolelle kätevästi samalla kampuksella!

 

Voit valita hakukohteistamme mieluisimman:

  • Monipuolisen yleisilinjamme
  • Talous- ja elinkeinoelämään painottuneen Business Norssi -linjamme
  • Sorin Sirkuksen kanssa toteutettavan Sirkustaiteen lukiolinjamme

Kaikilla linjoilla opiskelevilla on lisäksi mahdollisuus halutessaan suorittaa lukiomme sMed -opintokokonaisuuden opintoja. sMed on luonnontieteitä, ihmistieteitä ja lääketiedettä yhdistelevä koulukohtainen opintokokonaisuutemme, joka on avoinna kaikille lukiolaisillemme.

Klikkaa tästä Norssin lukion hakukohteisiin Opintopolku.fi -palvelussa 

 

Täytä Opintopolun hakemuksen lisäksi Norssin lukion sähköinen ainevalintakortti yhteishaun aikana:

Klikkaa tästä Norssin lukion sähköiseen ainevalintakorttiin.

Punainen neliö

ISS järjestää ruokahuollon Kuokkamaantiellä

Tammikuun 2021 alusta alkaen Tampereen yliopiston normaalikoululla Kuokkamaantien kiinteistössä ruokailusta on vastannut ISS ravintolapalvelut. ISS on Suomen kolmanneksi suurin henkilöstöravintola- ja ateriapalvelutoimija.