Etusivu-kategorian tiedotteet näytetään etusivulla pikalinkkeinä.

Punainen neliö

Vanhempainyhdistyksen vuosikokous 21.9.

Tampereen Normaalikoulun vanhempainyhdistyksen vuosikokous järjestetään tiistaina 21.9. klo 17.30.
Kokous pidetään Norssin auditoriossa H-siivessä, käynti Kuokkamaantien puolelta taksitolpan kohdalta.

Punainen neliö

12–15 -vuotiaiden koronarokotukset

Tampereella 12-15 -vuotiaiden perusopetuksen oppilaiden koronarokotukset toteutetaan pääosin kouluilla. Rokotukset käynnistyvät 16.8.2021 alkavalla viikolla. Myös Tampereella koulua käyvällä 12–15 -vuotiaalla ulkopaikkakuntalaisella on mahdollisuus saada rokote koulunsa kautta. Osa ikäryhmästä on saanut rokotteen jo aiemmin riskiryhmään kuulumisen vuoksi. Rokotteen jo saaneet saavat tehosterokotteensa aiemmin tehdyn suunnitelman mukaisesti…

Punainen neliö

Koulutyöhön palaaminen – rehtorin tiedote 6.8.2021

Palaamme ensi viikolla koulutyöhön, mikä aloitetaan lähiopetuksessa. Kaikki kevään koronarajoitukset ja -ohjeet ovat edelleen voimassa ja vallitsevasta tilanteesta johtuen meidän jokaisen on nyt oltava hygieniaohjeiden ja maskisuositusten kanssa erityisen huolellisia. Koulu jakaa edelleen maskit kaikille 12 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille oppilaille ja opiskelijoille sekä varmistaa käsidesien saatavuuden. Siivousta pidetään myös tehostetulla tasolla ja desinfiointipyyhkeitä käytetään aktiivisesti eri oppiaineiden välineiden puhdistukseen…

Punainen neliö

Ekaluokkalaisten tutustumiskäynti 10.8.

Koulutaipaleensa aloittavat ekaluokkalaiset voivat tulla huoltajan kanssa tiistaina 10.8. klo 15-17 välillä tervehtimään lyhyesti tulevaa opettajaansa koululle (kulku F-siiven ovista, piha Mustametsän puolella). Samalla on mahdollista vielä kerran harjoitella turvallista koulumatkan kulkemista.

Punainen neliö

Perusopetuksen lukuvuoden 2021-2022 alkaminen

Koulumme teema on tänä lukuvuonna kestävä kehitys ja vastuulliset valinnat, ja siihen liittyen järjestämme Itämeri-kävelyn torstaina 6.5.2021. Kävelytempauksella tuetaan Itämeren suojelua. Järjestävä taho ”Elävä Itämeri” -säätiö (Baltic Sea Action Group BSAG) on sitoutumaton säätiö, jonka tavoitteena on Itämeren palauttaminen hyvään ekologiseen tilaan, jotta tulevatkin sukupolvet voisivat nauttia merestä.

Itämeri-kävelypäivän 6.5. infoa…

Punainen neliö

Lukion lukuvuosi 2021-2022 alkaa 11.8.2021

Lähiopetuksen alkaessa on huomioitava etenkin seuraavat seikat:

  • Saavuthan kouluun vain terveenä ilman flunssaoireita. Oireisena (esim. yskäisenä, kuumeisena) tulee ilmoittaa sairauspoissaolosta ryhmänohjaajalle ja jäädä kotiin. Jos olet palannut ulkomailta, noudata THL:n ohjeistusta. Poissaolot selvitetään normaalisti lukion opinto-oppaan käytänteiden mukaan.
  • Koko koulupäivän ajan on voimassa vahva kasvomaskin käyttösuositus. Kasvomaskeja jaetaan koulussa ensimmäisenä päivänä, mutta huolehdi oma maski kasvoillesi kouluun tullessa. Käytetyt kertakäyttömaskit hävitetään asianmukaisesti kannellisiin roska-astioihin.
  • Kun saavut koululle, muista ottaa heti sisääntulossa käsidesiä käsiin ja/tai huolehtia käsienpesusta saippualla.
  • Pidä muihin opiskelijoihin ja henkilökuntaan 1-2 metrin turvaväli eli vältetään esim. kavereiden halaamista tai vieri vieressä aulassa odottamista. Myös kun asioit kansliassa, opinto-ohjaajan, rehtorin tai opettajien luona, muista jättää turvaväli.
  • Opetustiloissa ja ruokailussa asetutaan niin väljästi kuin mahdollista. Opetustiloissa, auloissa ja wc-tiloissa on saatavilla käsidesiä, luokissa myös desinfiointipyyhkeitä pintojen tai esim. näppäimistön pyyhintään.

 

Keskiviikko 11.8.2021 on koulupäivä, jolloin käymme läpi alkavan lukuvuoden asioita ja käytänteitä yhteisesti ja ryhmänohjaajan johdolla. Emme kokoonnu yhdessä auditorioon, vaan pysymme kotiluokissa. Ensimmäinen päivä kestää ryhmästä riippuen n. klo 13 saakka. Lukujärjestyksenmukainen opetus alkaa seuraavana päivänä eli 12.8. alkaen. 2.-4. vuoden opiskelija: Tarkistathan lukuvuoden 2021-2022 oppimateriaalilistasta kursseille tarvittavan oppimateriaalin ja hankit jo ensimmäiselle oppitunnille. Uudet 1. vuoden oppivelvolliset opiskelijat saavat oppimateriaalit koululta opintojen alkaessa.

 

 

Lukuvuosi 2021-2022 alkaa Norssin lukiolaisilla ke 11.8.2021

1. vuoden opiskelijat tulevat kouluun kotiluokkiin klo 8.30.

2.-4. vuoden opiskelijat tulevat kouluun kotiluokkiin klo 9.30. 

Ryhmä ja ryhmänohjaaja(t)

Kotiluokka

21A Marko Kallio ja Stefan Smirnov 

A144, Atalpa

21B Merja Kuisma 

A127, Atalpa

21C Aulikki Leisku-Johansson 

A140, Atalpa

20A Tuula Kylmälä 

V120, Virta

20B Tanja Tuuna-Kyllönen 

V114, Virta

20C Antti Hiitti 

A110, Atalpa

19A Minna Törrönen  

B3107, Pinni B

19B Martti Iso-Möttönen 

B0039, Pinni B

19C Eija Niskanen 

B3116, Pinni B

18A Juha Järvinen 

A143, Atalpa 

 

Tutustuthan myös lukuvuoden 2021-2022 lukiolaisen opinto-oppaaseen täältä: http://norssi.uta.fi/lukio/opinto-opas, oppaassa on hyödyllistä tietoa myös vanhemmille.

 

Muistilistaa ensimmäiselle koulupäivälle:

  • Pysäköintipaikkoja on kampuksella rajallisesti (kiekkopaikat), mopoille ja skoottereille on oma merkitty paikkansa Atalpan päädyssä.
  • Muista ottaa kulkukorttisi mukaan. Uusille opiskelijoille kulkukortit jaetaan ensimmäisenä koulupäivänä.
  • Muista ottaa KELA-korttisi, ajokorttisi tai henkilökorttisi mukaan kouluruokailuun tunnistautumista varten. Jos sinulla ei ole näistä vielä mitään korttia, laita KELA-kortti tilaukseen ja sano ensimmäisinä päivinä nimesi ruokailun kassalla. Ruokailussa vaaditaan koulunalun jälkeen tunnistautuminen jollakin em. viivakoodillisilla henkilöllisyyskorteilla.
  • Ota kannettava tietokoneesi mukaan jo ensimmäiselle päivälle. Uudet 1. vuoden oppivelvolliset opiskelijat saavat tietokoneen koululta ensimmäisenä päivänä.
  • Varaa mukaasi kasvomaskeja. Lisää maskeja jaetaan koulussa ensimmäisenä päivänä.
Punainen neliö

Norssin lukioon valitut uudet opiskelijat 17.6.2021

Julkaisemme verkkosivuillamme nimet niiltä lukioomme yhteishaussa valituilta opiskelijoilta, jotka ovat antaneet luvan nimensä julkaisuun. Kukin hakija näkee oman hakutilanteensa Opintopolun kautta.

Opiskelupaikan saamiseksi paikka on otettava vastaan Oma Opintopolku -palvelussa. Toivomme, että otat paikan vastaan Opintopolussa mahdollisimman pian, mieluusti jo heti 17.6.

Norssin lukioon valituille uusille opiskelijoille on lähetetty hakemuksella annettuun sähköpostiosoitteeseen lukiomme oma hyväksymiskirje 17.6.2021. Kirje sisältää käytännön infoa lukio-opintojen aloituksesta Norssilla. Myös Opetushallitus lähettää sähköpostilla tuloskirjeen hakemuksella annettuun osoitteeseen 17.6.2021 aikana. Edellä mainitut tulevat hakemuksella annettuun sähköpostiin, jos olet hakemuksellasi antanut luvan sähköiseen asiointiin.

Lämpimät onnittelut opiskelupaikasta ja tervetuloa Norssiin!

 

Tampereen yliopiston normaalikoulun lukioon kevään 2021 yhteishaussa valitut opiskelijat

Listalla ovat vain nimensä julkaisuluvan antaneet 17.6.2021 mukaan.

 

 

Yleislinja, 50 opiskelijaa

Alasmaa, Aino Karoliina

Alivuotila, Eino Into Sakari

Aura, Emma Kaarina

Boström, Leo Peter

Harttunen, Juuso Santeri

Heikkola, Ainokaisa

Iivonen, Vilma Emilia

Inkinen, Aino Helmi Maria

Itäniemi, Patrick Julius

Jansson, Henrik Jan Kristian

Jormanainen, Heini Ilona

Järvinen, Oona Maria

Karppi, Into Kustaa Alvar

Kattilakoski, Siiri Sofia

Keskinen, Vilma Olivia

Keskustalo, Henrikki Heikinpoika

Kirvesmäki, Minja Kaisla Maria

Kolehmainen, Nelli Petra Viktoria

Korhonen, Vilhelmi Leo Elias

Kortesniemi, Matias Aapo Aleksi

Koskinen, Isla Fanny Josefiina

Kuivasto, Akseli Mikonpoika

Kulmala, Eemil Joonatan

Kähärä, Senni Vilhelmiina

Lehto, Leevi Aaro Aleksi

Luomansuu, Tomas Eemil Jaakoppi

Mounier, Maxime Johannes

Nykänen, Ella Sofia

Paajanen, Ronja Tellervo

Pekkarinen, Otso Olavi

Peltoniemi, Aarne Väinö Isak

Pogosova, Viktoria

Pärssinen, Klaara Maria

Rantanen, Miisa Karoliina

Rantavuori, Alma Aurora

Salmi, Sofia Maria Josefiina

Salonen, Eino Veikko

Schemeikka, Tytti Maria Kristiina

Schorpp, Elias Samuel

Sjöstedt, Lilja Annika

Song, Yaou

Sukari, Anni Olivia

Tuhola, Nadine Marjaana

Tuusa, Atte Nikolai

Törönen, Uuno Rasmus Santeri

Ukonaho, Verneri Johannes

Zhuang, Kevin

 

Talous- ja elinkeinoelämän linja, Business Norssi, 30 opiskelijaa

Haavisto, Pauli Tapio Johannes

Hautakangas, Aapo Frans Johannes

Hilliaho, Eemeli Aleksis

Holappa, Topias Tapio

Jussila, Aleksi Matias

Keso, Elias Lauri Ilmari

Korhonen, Moona Maria

Kotelba, Juliusz

Kuuskeri, Emmi

Kylkilahti, Ada Kerttu Maria

Laine, Verneri Onni Aleksanteri

Lampinen, Erik-Mikael Johannes

Latvateikari, Juuso Vihtori

Linke, Oscar Sebastian

Maijala, Eemil Juhani

Martinec, Marcell

Miettinen, Otso Ilmari

Mujcinovic, Elma

Niemelä, Miika Onni Tapani

Niskanen, Miko Tapani

Paakasuo, Kasper Arttu Johannes

Perälä, Lenni Oliver

Pursila, Daniel Kristian

Pyykkö, Vilja Elsa Elisabeth

Salonen, Aake Rafael

Székely, Fanni Maria

Tynkkynen, Arttu Eemeli

Valtonen, Anton Benjamin

Viitakangas, Manu Sulo

Virtanen, Veeti Oskari August

 

 

 

Sirkustaiteen lukiolinja, 6 opiskelijaa

 

Haverinen, Emmi Iida

Kiviniemi, Ida Pauliina

Käpylä, Sanni Julia

Latva, Raakkel Lempi Unelma

Punainen neliö

Normaalikoulun vuosikertomus 2020-2021

Perinteiseen tapaan toukokuun lopussa julkaistiin vuosikertomus kuluneesta lukuvuodesta. Julkaisussa on rehtoreiden ja opettajien kirjaamia asioita sekä kuvia vuoden varrelta.

Punainen neliö

Esi- ja alkuopetuksen yhteistyötä

Mustametsän esiopetus ja Norssin alkuopetus tekevät monimuotoista yhteistyötä.
Uuden Mustametsän päiväkodin aloittaessa Norssin vieressä syksyllä 2020 ja Muotialan alkuopetuksen siirtyessä Kuokkamaantielle on yhteistyötä lähdetty rakentamaan niin oppilaiden kuin opettajienkin kesken.

Punainen neliö

Kesäinfo Norssin ysiluokkalaisille

Kesäinfo Norssin yseille
Survival kit -julkaisuun on koottu Norssin yseille tietoa yhteishausta, tärkeistä päivämääristä, opiskelupaikan vastaanotosta ym.