Entries by Heidi Östring

Normaalikoulu varautuu sähkökatkoihin

Normaalikoulu on työstänyt syksyn aikana valmiussuunnitelmaa mahdollisten sähkökatkojen varalle yhdessä koulutuksen järjestäjämme Tampereen yliopiston kanssa. Lähtökohtana on, että Normaalikoulun perusopetuksen oppilaiden ja lukion opiskelijoiden koulunkäynti jatkuu normaalisti lukujärjestyksen mukaan mahdollisista lyhyistä sähkökatkoista huolimatta. Myös opetusharjoittelun toiminnot jatkuvat normaalisti. Ennakkotiedon mukaan lyhyitä n. 2 tunnin mittaisia sähkökatkoja saattaa esiintyä erityisesti tammi- ja helmikuun kovilla pakkasjaksoilla arkiaamuisin tai iltapäivisin.

Johtava rehtori Vesa Toivoselle kouluneuvoksen arvonimi

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on 9.12.2022 myöntänyt valtioneuvoston esityksestä kouluneuvoksen arvonimen Tampereen yliopiston normaalikoulun johtavalle rehtorille Vesa Toivoselle. Arvonimi myönnetään tunnustuksena erityisen suurista ansioista suomalaisen yhteiskunnan, koulutuksen ja sivistyksen hyväksi tehdystä työstä.

Ministeri Honkosen vierailu Norssilla 21.11.2022 (peruuntunut)

    Tilaisuus on valitettavasti peruttu ministeriön ilmoituksesta sairastapauksen vuoksi.  Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen vierailee eri puolilla Suomea tapaamassa opettajia, opettajaksi opiskelevia ja muita opetusalan ammattilaisia. Opettajakiertueen tilaisuuksissa keskustellaan opettajuudesta ja sen tulevaisuudesta. Lisäksi keskustelua käydään Opettajankoulutuksen kehittämisohjelman tavoitteista ja niiden toteuttamisesta. Ministeri vierailee Tampereella 21.11.2022 klo 15–17. / Peruuntunut Keskustelutilaisuuteen ei ole ennakkoilmoittautumista.   Tapahtumalinkki Opetus- ja kulttuuriministeriön […]

Norssin lukioon valitut uudet opiskelijat 16.6.2022

Tampereen yliopiston normaalikoulun lukioon kevään 2022 perusasteen jälkeisessä yhteishaussa valitut opiskelijat   Listalla ovat vain nimensä julkaisuluvan antaneet 16.6.2022 tilanteen mukaan.   Onnittelut kaikille valituille! Luethan sähköpostistasi ohjeet opiskelupaikan vastaanottamisesta, viesti on lähetetty 16.6.2022. Tarkista myös roskapostikansio.   Yleislinja, 50 opiskelijaa Aalto-Setälä, Sofi Aurora Aatsinki, Aapo Onni Ariel Opiskelija, jolla ei nimen julkaisulupaa Al-Azzawi, Zahraa […]

Lukion lukuvuoden 2022-2023 alkaminen

Toisen asteen yhteishaun tulokset julkistetaan 16.6.2022. Kun tulokset ovat tulleet, kaikille Norssin lukioon hyväksytyille opiskelijoille lähetetään hakemuksella annettuun sähköpostiosoitteeseen tervetulopaketti, jossa on mukana ilmoittautumislinkki kesäkuussa 17.6.-21.6.2022 pidettäviin opintojen alkuohjauksiin.

Norssilla valinnaisuutta on jo lukio-opintojen alusta lähtien ja oman henkilökohtaisen opinto-ohjelman suunnittelua pääset näin ollen aloittamaan ohjatusti jo kesäkuussa. Alkuohjauksessa tapaat rehtorin, opinto-ohjaajan, tutoreita, saat Wilma-tunnukset ja pääset aloittamaan ohjatusti omien opintojesi suunnittelua. Alkuohjauksen lisäksi opiskelupaikka tulee merkitä vastaanotetuksi Opintopolussa…

Yhteishaku Norssin lukioon auki 22.2.-22.3.2022

Norssin lukiossa on kevään 2022 yhteishaussa tarjolla yhteensä 90 aloituspaikkaa, jotka jakautuvat kolmen linjamme kesken:   monipuolinen yleislinjamme 50 aloituspaikkaa talous- ja elinkeinoelämän -linjamme Business Norssi 30 aloituspaikkaa sirkustaiteen lukiolinjamme 10 aloituspaikkaa   Haku lukiomme kaikille linjoille tapahtuu sähköisesti Opintopolussa 22.2.-22.3.2022.       Tutustu opiskeluun Norssin lukiossa   Kotisivuillemme tuni.fi/norssinlukio on koottu kattavasti tietoa […]

Norssin lukion esittelyilta 19.1.2022 etäyhteydellä

Norssin lukiossa on kevään 2022 yhteishaussa tarjolla yhteensä 90 aloituspaikkaa, jotka jakautuvat kolmen linjamme kesken: monipuolinen yleislinjamme 50 aloituspaikkaa talous- ja elinkeinoelämän -linjamme Business Norssi 30 aloituspaikkaa sirkustaiteen lukiolinjamme 10 aloituspaikkaa Esittelyilta 9. luokkalaisille ja heidän vanhemmilleen ke 19.1.2022 klo 18.00 alkaen verkossa  Tervetuloa tutustumaan opiskelumahdollisuuksiin Norssin lukiossa etäesittelyillassa ke 19.1.2022 klo 18.00 alkaen. Koronatilanne […]

9. luokkalainen – tervetuloa tutustumaan Norssin lukioon!

Norssin lukiossa on kevään 2022 yhteishaussa tarjolla yhteensä 90 aloituspaikkaa, jotka jakautuvat kolmen linjamme kesken: monipuolinen yleislinjamme 50 aloituspaikkaa talous- ja elinkeinoelämän -linjamme Business Norssi 30 aloituspaikkaa sirkustaiteen lukiolinjamme 10 aloituspaikkaa Tule tutustumaan arkeemme yliopiston keskustakampuksella joko esittelyiltaamme 19.1.2022 tai vierailulle koulupäivän aikana. Norssin lukion esittely löytyy myös Tampereen seudullisesta lukioiden hakuoppaasta. Lue tarkemmin Norssissa […]